Työttömyyden häpeä

Tämä teksti on Työttömyys #eiolehäpeä-kampanjan kampanjapäällikön, Juuso Mattilan, oma kertomus työttömyyden aiheuttamasta häpeästä hänen elämän käännekohdassa.

 

Elettiin loppukesää vuonna 2015 ja olin juuri valmistunut yliopistosta opintolinjalta, jossa iso osa opiskelijoista vedettiin oman alan töihin jo ennen valmistumista. Olin kuitenkin poikkeus, en ollut tehnyt opiskelujeni ohelle oman alan töitä vaan työpaikkani olivat enemmänkin yleispäteviä. Keväällä olin tehnyt intensiivisesti gradua ja olin päättänyt muuttaa työn perässä Helsinkiin, joten irtisanouduin loppukeväästä silloisesta työpaikastani.

Kesän aikana hain töitä ja tein erinäisiä keikkatöitä. Oman alan työpaikkoja ei ollut kesää vasten tarjolla ja ajattelinkin, että laitan ison vaihteen silmään heti elokuussa. Näin tapahtuikin. Tein aktiivista työnhakua noin 8 tuntia päivässä ja pyrin lähettämään vähintään 5 räätälöityä hakemusta päivittäin. Useimmista paikoista ei kuulunut mitään, mutta pääsin kyllä muutamaan haastatteluun useammallekin kierrokselle. Kaikki haastattelut päätyivät kuitenkin kokeneemman palkkaamiseen ja minulle soitto “olit hyvä hakija ja toivottavasti jatkossa avautuu sinulle sopiva paikka.”

Alkusyksystä olin lähettänyt yli 100 hakemusta ja käynyt yli kymmenessä haastattelussa. Mistään ei ollut tärpännyt ja toivottomuus työllistymisestä sekä ahdistus omasta osaamisesta alkoi iskeä. Tuntui, että myös lähipiirini alkoi pohtia miksi en työllisty ja osa alkoi jopa turhautua jo pelkästään kyselemään työllistymiseni perään. Tämä tuntui pahalta. Tein ahdistuksen kourissa päätöksen, että nyt on löydettävä töitä – ei väliä mistä ja minkälaisia. Tämä oli työllistymiseni kannalta ratkaiseva päätös. Aloin etsiä työllistymismahdollisuuksia ulkomailta ja ensimmäiset työtarjoukset sainkin jo muutaman päivän kuluttua hakemusten lähettämisestä. Kuukauden päästä aloitin työt Liettuassa ja häpeä helpotti.

Outo ajatus jäi kuitenkin kalvamaan mieltäni – miksi Suomessa korkeasti koulutettu nuori joutuu lähtemään pois Suomesta löytääkseen töitä.